
"Voe roatisiti senteän!! Ruovovolle raokka leppoa antoa
täyven päevän työjelleennä ja hyvveä kehhuo soanenneena!
On teillä ollu hyvät rahkeet näitten karvakuonojen kans
ja tulee olemaan! Isot tsempit näin hyvään harrastukseen! :) "
Yllä oleva kirjoitus tuli Paavon jo lapsuusaikaiselta ystävältä Kainuun piirinmestaruuskokeen jälkeen. Kommentti lämmitti kovasti mieltä. Siinä kiteytyi niin paljon, muutamassa sanassa, muutamassa virkkeessä.
Ruska palasi eilen ajokoemaailmaan kahden vuoden tauon jälkeen. Tyttöä on kuntoutettu pikkuhiljaa kesäkuisen leikkauksen jälkeen, joten meillä oli tätä Kainuun piirinmestaruuskoetta ajatellen vain yksi toive: luokkatulos.
Ensimmäisessä erässä ajettava löytyi 48 hakuminuutin jälkeen, kuitenkin kohtuullisen nopeasti yöjäljen löytymisestä. Ajominuutteja kertyi 98. Toisessa erässä kuiva keli hieman kostautui erittäin jälkitarkalle koiralle, joka löysi yöjäljen vasta hakuajan lopussa, melko kaukaa irtilaskupaikasta. Aika toisen jäniksen ylösottoon ei enää riittänyt, vaikka se oli melkein jo käsin kosketeltavissa. Selittelyjä ei kuitenkaan tarvita, sillä jossittelu jos mikä on turhaa.
Ruska teki parhaansa ja lunasti odotuksemme. Olemme enemmän kuin tyytyväisiä sen suoritukseen.
Tästä kiitollisina eteenpäin.