Lapsen ja koiran ystävyydestä

Päivitetty: 11. syys 2020


Romeo-poikamme on nyt kahdeksanvuotias. Hänen syntyessään perheessämme oli koiria sekä kissa entuudestaan, joten hän ikäänkuin syntyi lemmikkien keskelle. Noista lemmikeistä on valitettavasti elossa enää yksi, kohta 10 vuotta täyttävä jämtlanninpystykorva Tico.


Romeon ollessa kolme, lähdimme hakemaan Ruska-beaglea Astalan kennelistä Merja ja Vesa Meriläisen hoivista Ruotsalosta. Alusta asti oli oikeastaan itsestäänselvyys, että pieni poika kohtelee pentukoiraa eläimenä: arvostaen ja kunnioittaen sitä.




Romeo lähti mukaan metsään Ruskan ollessa neljä kuukautta. Nämä kerrat olivat opettelua sekä koiralle että pojalle. Isän ollessa hirvimetsällä Ticon kanssa otin pojan ja koiranpennun mukaani, ja ajelimme paikkoihin, joissa oletin välttyvämme hirvimiehiltä. Hölkkäsimme ojanpohjia pitkin ja juoksutimme koiraa. Romeo etsi keppejä ja heitteli niitä koiralle - ja sehän kantoi ne takaisin heittäjälle. Metsässäolo oli mukavaa ajanvietettä; olkoonkin, että kyseessä oli jäniskoira, joka olisi voinut jossain tapauksessa olla jo jäniksen perässäkin vastaavassa iässä. Meillä oli kuitenkin oma tyylimme.

Pentukoiran kanssa elo oli pitkälti koiran koulutusta, ja kaikessa siinä Romeo oli mukana. Ei ehkä vielä niinkään kouluttamassa vaan oppimassa. Yksi asia teki Ruskasta kuitenkin poikkeavan: se ei kertaakaan yrittänyt alistaa Romeota. Se yritti sitä monelle muulle - voi luoja kuinka se yrittikään - mutta Romeon se otti omakseen eri tavalla.

Joulukorttikuvausten "kulisseissa" marraskuussa 2014.

Koiranäyttelyt tulivat mukaan perheemme arkeen. Kiertelimme eri paikkakunnilla, ja Romeo oli usein mukana. Alkuun näyttelyissä oli pojan mielestä vähän tylsää, mutta koska useimmissa näyttelyissä sai raitista ulkoilmaa ja makkaraa, niistä tulikin ihan kivoja juttuja. Ruotsin ja Norjan reissuja Romeo jo oikein odotti, ja sielläkin hän istui kehän laidalla tarkasti seuraten, kuinka Ruskalla menee.


Vähitellen Romeo lähti mukaan myös näyttelyharjoituksiin.


Pojan ja koiran ystävyys syveni. Joukkoon mahtui myös "sairastupapäiviä" tai päiviä, jolloin Romeolla oli muuten paha olla. Tällöinkin oma ystävä oli arjessa mukana. Tänään, nyt 8-vuotias poika, sanoikin, että aina kun häntä pelotti eskari- tai koulupäivinä ollessaan yksin kotona, hän teki Ruskan kanssa majan. Silloin oli turvallista.










Ruskan saatua pentuja vuosina 2017 ja 2018 Romeo oli hoitamassa niitä. Meidän olikin helppoa sanoa pentujen tottuneen lapsiin, sillä Romeo vietti niiden kanssa aikaa aina kun mahdollista. Pentujen synnyttyä Romeo oli mukana niiden punnitsemisessa päivittäin, ja kirjoitti painot itse muistiin omaan vihkoonsa. Hän hoiteli pentuja pihalla ja niiden kasvaessa hän oli mukana tutustuttamassa pentuja metsään. Romeo  poimi niille mustikoita ja opetti pentuja syömään marjoja. Ei olekaan muuten tullut kysyttyä pentujen omistajilta, vieläkö ne tykkäävät mustikoista.

Romeo ja Pessi kesällä 2018.

Romeo todella tykkäsi pennuista, eikä vain siksi, että koiranpennut ovat söpöjä. Hänelle ne ovat vieläkin "Ruskan lapsia". Jos jonkun pennun omistaja ilmoittelee kuulumisia, on helposti arvattavissa, kuka haluaa myös kuulla kuulumiset. Aivan oikein.

Pennut ensimmäistä kertaa ulkona.
Puolangalla kesällä 2018.

Ruskan kanssa Romeo on treenannut itsekseen näyttelyitä varten. Hän osallistui Ruskan kanssa kesällä 2018 Puolangan mätsäriin voittaen Lapsi ja koira -sarjan, ja kesällä 2019 he olivat saman sarjan kolmansia Kajaanissa. Samana kesänä parivaljakko kävi Kajaanissa toisenkin kerran, mutta tuolloin sijoituksia ei jaettu.


En oikeastaan aiemmin ajatellut pojan ja koiran ystävyyttä ennen kuin viime kesänä nähtyäni heidät match show -kehässä. Näin, kuinka jollain tapaa kokenut koira opetti vielä opettelevaa esittäjäänsä. Sen näki heistä, eikä mitenkään pahalla tavalla. Koira juoksi pojan vierellä katsoen tätä silmiin ikään kuin kertoen, mitä tehdään. Huolehtien. Koiran ja pojan yhteistyö oli saumatonta. Se oli täynnä ymmärrystä.



Kajaanissa kesällä 2019.
Ja vielä kerran Kajaani 2019. Reissu on ohi.

Muutama viikko sitten Romeo sai nostettua koiran ensimmäistä kertaa harjoittelupöydälle; aiemmin hän on ollut siihen liian lyhyt. Ei mene kauaa, että poika on valmis oikeaan kehään. Halutessaan näillä kahdella on aikaa vielä vaikka mihin, enkä oikeastaan puhu nyt enää pelkästään näyttelyistä. Silloin siirrymme takavasemmalle valmiina antamaan kaiken tukemme ja sen opin, mitä suinkin pystymme antamaan. Parhaiten poika ja koira oppivat kuitenkin itse. Yhdessä.