Edellinen astutusyrityksemme ei onnistunut, joten tässä elätellään toiveita ensi keväästä.
Vastavalon Dream On Dreamer käväisi ajokokeessa Kuopiossa lähes heti kauden alkuun, 18.9. Kuura sai jäniksen ylös ensimmäisessä erässä 22 minuutissa ja ajo sujui olosuhteisiin nähden hyvin. Harmittavasti toinen jänis jäi sillä kertaa löytämättä. Onneksi kausi on vielä alussa, joten Kuuralla on aikaa mennä kokeisiin uudelleenkin, sillä juoksua odotellaan alkavaksi maaliskuun hujakoilla.

Vastavalon Dream On Dreamer
Urokseksi on valikoitunut hieno Suomen ja Ruotsin kaksoisvalio Ruka-ahon Hero. Olemme saaneet nähdä Heron sen elämän aikana useammankin kerran, ja olemme vakuuttuneita sekä koiran luonteesta että työskentelystä metsässä. Toivomme siis sydämemme pohjasta sitä, että astutus onnistuisi.

Ruka-ahon Hero