top of page

Ruska ajokokeessa

Astalan Yolanda osallistui paikallisiin ajokokeisiin viime sunnuntaina. Aamu valkeni aamuyön lumisateen ja pienen pakkasen myötä, joten koirilla oli luvassa joko paljaalla maalla tai lumella työskentelyä. Keli oli kuiva ja paikoin tuulinen.


Ruskalla oli tarkoitus osallistua kokeisiin jo aiemmin tänä syksynä, mutta koe peruttiin. Samaan aikaan ilmoittautuminen piirinmestaruuskisaan oli päättynyt, joten sekin jäi väliin. Vähän harmitti - edellisistä kokeista kun oli kuitenkin jo aikaa, ja olisi ollut kiva koetella koiraa jo vähän aiemmin. Näitä kokeita ei kuitenkaan peruttu eikä tullut muitakaan esteitä, hyvä niin.


Kirjoitan lisää kokeen kulusta vähän myöhemmin. Tuloksena oli Beaj-1 pistein 77,33, joten ihan kivasti meni.


7-vuotias Astalan Yolanda on tällä hetkellä elämänsä kunnossa - kaikin puolin. Se nauttii siitä, mitä saa tehdä.




bottom of page